Hauskoja jekkuja toimiston porukan piristykseksi ja kauhistukseksi

Mitä kaikkia jekkuja voisikaan kehitellä työkavereiden päiden menoksi? Toimistoympäristö on oikeastaan varsin monipuolinen kepposteluympäristö. Yksitoikkoisiin päiviin saa roppakaupalla piristystä ja naurunpyrskähdyksiä työkavereiden kustannuksella, kun jekkuihin jaksaa nähdä hiukan vaivaa. Hauskinta näitä on kehitellä yhdessä muiden työkavereiden kanssa, jolloin riemu on monin verroin suurempaa. Seuraavat kepposet ovat hauskoja, mutta loppujen lopuksi viattomia ja harmittomia, joten niistä tuskin kukaan todella voi loukkaantua. Kannattaa kuitenkin pohtia, kenelle kunkin kepposen kohdistaa.

  • Kiinnitä työpaikan WC-istuimen kannen sisäpuolelle kuva pomosta ja tekstin “I’m watching you!”. Sitä säikähtäisi vähemmästäkin, vai mitä luulet?
  • Tuo vanhat farkut ja kengät työpaikalle ja asettele farkut ja kengät WC-koppiin istuimen päälle siten, että ulkopuolelle näyttää siltä, että joku istuisi pöntöllä. Jossain vaiheessa päivää jokuminute-to-win-it-games havahtuu taatusti siihen, että kyseinen vessakoppi on ollut varattuna jo tuntikausia. Lopulta joku uskaltautuu avaamaan vessan oven ja näky ei olekaan aivan sitä, mitä kenties oli odottanut!
  • Kun työkaveri päättää päivänsä ja kävelee toimistolta autolleen, saattaa yllätys olla melkoinen, kun auton huomaa tulleen peitetyksi Post it -lapuilla! Tämä on klassinen toimiston porukan pila, joka on kaikkien muiden mielestä järjettömän hauska, paitsi tietysti sen lapuilla vuoratun auton omistajan mielestä!
  • Täytä yksi vessakoppi ilmapalloilla. Kun joku poloinen hätää kärsivä kollega avaa vessan oven, vyöryy hänen päälleen värikkäiden ilmapallojen tsunami. Hämmentävää, mutta hauskaa ja harmitonta!
  • Peitä jonkun työtoverin toimistopöytä esimerkiksi pikkuisilla trolli-hahmoilla tai jollain muilla leluilla kuten lego-palikoilla. Ilme on varmasti todella huvittava, kun hän saapuu työpisteelleen tekemään töitä.
  • Aseta työtoverisi tietokoneen taustakuvaksi jokin hauska kuva, kuten esimerkiksi hänen lempinäyttelijänsä vähäpukeisena. Hän saattaa punastua, mutta lopulta tällekään ei voi olla muuta kuin nauramatta!
  • Jos työkaverilla on työpöytänsä äärellä klassinen rullilla varustettu työtuoli, kokeile teipata kaikki tuolin rullat kiinni lattiaan. Työtoveri saattaa hämmentyneenä yrittää liikuttaa tuoliaan noustakseen ylös, mutta se ei ihan niin helposti onnistukaan.
  • Monista kuvaa pomon naamasta kymmeniin papereihin ja kiinnitä niitä joka puolelle toimistoa. Tästä tulee tietynlainen Isoveli valvoo -tunne.
  • Tuo työpaikalle uusi pienkodinkone kuten vaikkapa leivänpaahdin tai kahvinkeitin. Kiinnitä siihen viralliselta näyttävä tarra, jossa kerrotaan laitteen olevan ääniohjattava. Tähän voi jopa laittaa viereen kyseisen laitteen käyttöohjeet ja lista yleisimmistä komennoista. On todella huvittavaa kuunnella, kuinka työkaverit yrittävät puhua leivänpaahtimelle tai kahvinkeittimelle – tuloksetta!
  • Vaihda työkaverin näppäimistössä kirjainten paikkaa ja saa hänet todella hämmentymään. Kymmensormijärjestelmän taitava tuskin moisesta hätkähtyy, mutta kuka tahansa muu kyllä. Parkkiintuneimmatkin konekirjoittajat saa sekaisin kun vaihtaa koneen asetuksista näppäimistön kieleksi vaikkapa ranskan tai saksan. Tällöin näpyttäessä ruutuun ilmestyy kirjaimia, joiden ei todellakaan pitäisi siihen ilmestyä!
  • Jos joku työkavereista vaikuttaa olevan aina kiireinen, voi hänen toimistotuolinsa tilalle tuoda jonain aamuna kiireistä työläistä odottamaan WC-istuimen. Tämä temppu vaatii hiukan enemmän valmisteluja, mutta on todella huvittava.
  • Kun työkaveri on poissa toimistolta pidemmän aikaa, esimerkiksi muutaman viikon ajan kesällä, voi hänen näppäimistölleen asetella hiukan kostutettuja talouspaperisuikaleita ja niiden väliin painella ruohonsiemeniä. Parissa viikossa näppäimistöön alkaa kasvaa ituja ja lopulta ruohoa. Kun lomailija palaa takaisin sorvin ääreen, odottaa häntä näppäimistö kirjaimellisesti käyttämättömän näköisenä ja täysin ruokkoamattomassa kunnossa.
  • Ilahduta työkavereitasi ja tuo heille laatikollinen lähikahvilan donitseja. Kun he avaavat laatikon kahvitauolla, löytyykin sieltä vain vanhoja sanomalehtiä. Vastaavasti esimerkiksi pizzalaatikot voi täyttää jollain aivan muulla. Pieni varoituksen sana: tämä saattaa saada aikaan raivoa ja pettymyksiä!